( Toistaiseksi näyttää siltä, etten ehdi päivittämään sivuja tai lisäämään tietoa kasveista. Mutta kaikki ajallaan )
Olet pitänyt kiinni siitä, minkä koet oikeaksi sisäisestä etiikastasi silloinkin
kun se on ollut vaikeaa tai vaarallista,
tai kun muut ovat sanoneet sinua omituiseksi. (Richard Bach)
1. Älä rakenna muureja, sillä ne ovat vaarallisia. Opi ylittämään ne.
2. Elä nykyhetkessä,sillä jokainen hetki on arvokas eikä sovi tuhlattavaksi
3. Pidä ennen muuta huoli itsestäsi.
4. Unohda itsesi. Ole tosi, ja katso mitä tapahtuu.
5. Kaikki on mahdollista.
6. Ylläpidä universaalia virtausta. Kun joku antaa, se on rakkauden teko, ota se
vastaan, sillä antaessaan saa.
(Jumala tulee harrikalla/ Joan Brady)
Uneksi suuria unelmia, niin tulet unelmiesi kaltaiseksi. Kuvitelmasi lupaa millaiseksi muutut, ihanteesi ennustaa, mitä sinusta lopulta kuoriutuu. (Allen)
Monenlaista tietoa kasveista ja yrteistä!
Olen elämäni aikana koonnut tietoa yrttien ja kasvien vaikutuksista
terveyteemme. Tässä muutamia vinkkejä, joista olen monia itsekin
kokeillut ja hyväksi todennut.
Kaikkea en ole kokeillut, mutta laitan tänne silti keräämääni tietoa,
jos joku on kiinnostunut yrttien ja kasvien hyvistä vaikutuksista
terveyteemme.
Jos joku kiinnostui kasvien keräämisestä, niin hiukan tietoa siitä aloit-
telijoille ja muuten kiinnostuneille.
Kasvit on hyvä kerätä aurinkoisella, kuivalla ilmalla mieluimmin
aamupäivällä klo 7 ja 10 välillä. Keskipäivällä kasvien tehoaineet ovat
pienimmillään, joten silloin ei ole niin hyvä kerätä. Iltakin on parempi
kuin keskipäivä, sillä silloin kasvit ovat taas saaneet tehoaineosia lisää,
vaikka ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin aamupäivällä.
Kuivauksesta:
Kasvit on syytä kuivata alle 37 asteen lämpötilassa, jolloin niiden
hyötyarvot säilyvät parhaiten. Kuivata voi vaikkapa uunissa. Kun kas-
vit ovat kuivahtaneet rapeiksi, poistetaan mahdollisesti tummuneet
kasvit. Vain kirkkaan värin säilyttäneet käytetään, sillä mustuneet tai
ruskeat kasvit voivat olla jopa haitallisia.
Itse olen kuivannut kasveja jääkaapin yläpuolella olevassa kaapissa jo-
ko kehikoissa, joihin on pingoitettu harsokangas, tai harvaristikkoisissa
muovikoreissa, joita käytetään säilytyslaatikkoina. Ilman tulee päästä
kiertämään hyvin kasvikerrosten välillä. Joskus olen kuivannut kasveja
jopa saunassa sopivan miedossa lämmössä. Harsokankaalla pingoitetut
kehikot täytetään kasveilla sopivan ohuiksi kerroksiksi, joita on hyvä
käydä välillä pöyhimässä kuivumisen nopeuttamiseksi ja laadun
parantamiseksi. "Hätätilassa" kasveja voi kuivata myös huoneen läm-
mössä, jolloin ne ripustetaan varjoisaan ja mahdollisimman kuivaan
paikkaan pieniksi nipuiksi kukkapuoli alaspäin käännettynä.
Anis: Reumaattisen ihmisen mauste. Yskään, kiihottaa myös ruokahalua.
Balsamipoppeli: Kissa-allergiaan.
Basilika: Rauhoittava, mausteiden kuningas.
Curry: Paikallinen antiseptinen lääke, intiaanit pysyivät terveinä.
Cayennepippuri: Suoliston puhdistaja, elvyttää verenkiertoa, vilustumiseen, vat-
sakipuihin, koliikkiin, kurlaukseen, jalkakylpyihin.
Fenkoli: Vie nälän tunteen. Hyvä myös vatsalle. Myös hiusten lähtöön.
Haavanlehti: Kurpitsan siemeniin sekoitettuna on hyvää eturauhasvaivoihin.
Hevoshierakka eli isosuolaheinä: on hyvää ruokaa.
Inkivääri: Rauhoittava, vilustumiseen, yskään, merisairauteen, matkapahoinvoin-
tiin, raskaudenaikaiseen pahoinvointiin. Inkiväärillä saa lämpimät kädet
ja jalat, poistaa särkyä ulkoisesti ja poistaa myös tehokkaasti kuona-ai-
neita.
Jauhosavikka: Parempaa kuin pinaatti. Voi myös pakastaa.
Juolavehnä: Erittäin hyvää jauhoa ja siitä leipää. Joidenkin kertomusten mukaan
juolavehnänjuurella on parannettu syöpää hyvin tuloksin.
Kanankaali: Ihana vihannes, jonka juuri äärettömän hyvä myös lääkkeeksi.
Antiseptinen.
Kananmunan keltuainen: Erittäin hyvä ja puhdistava.
Kaneli: Antiseptinen mauste. Kanelitanko teehen ta kahviin laitettuna stimuloi
niiden haittavaikutuksia.
Kardemumma: Poistaa valkosoluja. Siemeniä voi pureskella päänsärkyyn.
Koivuterva: Kaikkeen lääkitykseen. Erinomainen itikkasuoja.
Kuninkaallinen nuorennusrohto: Kolme osaa rosmariinitinktuuraa (kourallinen
rosmariininlehtiä 1/4 litraan viinaa tai konjakkia) ja yksi osa samalla
tavoin valmistettua laventelitinktuuraa. Sekoitusta otetaan teelusikalli-
nen päivässä. Samalla aineella voi myös hieroa kihdin ja reuman vai-
vaamia jäseniä.
Kerrotaan, kuinka eräs 70 vuotias prinsessa oli pahan reuman runtelema.
Kun hän käytti tätä nuorennusrohtoa, hän parani kokonaan reumasta tul-
len jälleen nuoreksi ja kauniiksi. Nuori prinssi rakastui tähän prinsessaan
ja kosi häntä. Tämän tarinan väitetään olevan totta, mutta mene tiedä.
Krassi: Tasapainottaa happoemästasapainoa.
Kuisma: Punaista väriä hiuksiin tällä yrtillä.
Laventeli: Laventeli -ja rosmariinitee on hyvää masennukseen. Laventeli-rosma-
riiniöljy on rauhoittava.
Malva: Malvalla saa syvän tumman värin hiuksiin.
Manteli ja valkosipuli: Ihmelääke liotettuna vuoden öljyssä.
Maustekirveli: C-vitamiinia ja rautaa hyvässä muodossa. Magnesiumia
(suonenveto). Karoteenia. Verenkiertovaivoihin, maksalle, ruoansulatuk-
seen. Paaston jälkeen ensimmäinen vihannes. Tupakoitsijoille, astmaan.
Maustepippuri: Kääreenä reumaan
Meirami: Rauhoittava, tehokas yskään höyryhengityksenä, estää myös tulehduk-
sia. Päänsärkyyn, vilustumiseen, vatsa -ja suolistovaivoihin. Hermoja
rauhoittava ja vahvistava. Jalkakylpynä reumaan. Jännitystiloihin.
Muutama tippa tyynylle, niin saa hyvän unen. Käy merisairauteen ja
matkapahpoinvointiin. Voi käyttää myös sappi -ja maksavaivoihin, ärtyi-
syyteen ja väsymykseen, kuukautiskipuihin myös. Ulkoisesti turvotuksiin,
niveltuppitulehduksiin, lihasjäykkyyteen, hammassärkyyn (lehtien pures-
kelu), kaljuuntumiseen.
Meirami on myös avio-onnen symboli
Mesiangervo: Hiusten lähtöön. Pestään joka päivä kuukauden ajan lehti--ja
varsivedellä. Vaalentaa hiuksia.
Mustikanlehti: Mustikanlehdistä ja sianpuolukasta tehty haude suonenvetoihin.
Mustapippuri: Alhaiseen verenpaineeseen, ummetukseen, tappaa tehokkaasti
bakteerit. 1 tl litraan vettä puhdistaa ihoa. Mustapippuri yhdessä rosepip-
purin kanssa tuhoaa syöpäsoluja. Yleensä pippureita voi käyttää huimauk-
seen tai huonovointisuuteen.
Mustaviinimarja: Mustaviinimarjan "perskoista" irtoaa terveellistä öljyä. Liota
yön yli vedessä. Öljyn voit kuoria aamulla, jos et halua juoda vettä.
Mustaviinimarjan lehdistä saa erittäin maistuvaa teetä, joka on terveel-
listä keuhkoille. Tuoreista lehdistä valmistettuna tee on erityisen hyvää.
Neilikkaöljy: Hammassärkyyn, kuten myös inkivääri. Neilikkaöljy ja neilikkatee
reumaatikoille.
Nokkonen: Nokkonen normalisoi suoliston bakteerikannan. Munuaistautiin, ane-
miaan, koska sisältää paljon rautaa. Jos tiedettäisiin, kuinka terveellinen
nokkonen on, sitä tuhoamisen sijasta viljeltäisiin.
Nukkeruusu: Hienoa teetä. On metsän villiruusu.
Omena: Iltapalana auttaa saamaan unen, poistaa limaa nenästä ja henkitorvesta.
Omena on myös verenpuhdistusrohto. Syödään kaksi päivää kypsiä
omenoita, mieluummin juuri puusta otettuja. Omenat raastetaan
kuorineen hienoksi. Siemeniä ja siemenkotaa ei käytetä. Aikuisen päivä-
annos on 1 - 1,5 kg. Mitään muuta ruokaa ei käytetä, juomaksi vain puh-
dasta vettä, ei kuitenkaan omenan kera yhtäaikaa. Kolmannesta päivästä
alkaen voi syödä muutakin kevyttä ruokaa.
Omenalla voi myös laihduttaa, korvaamalla osa aterioista 1 - 2 omenalla.
Omena suojaa sydäninfarktilta, torjuu virtsakiviä, reumatismia, väsy-
mystä, migreeniä.
Lehdet, kukat ja silmut auttavat munuaistulehdukseen.
Paprika: Kuivattuna jauheena edistää erinomaisesti ruoan sulatusta, kuten myös
mango tai papaija.
Pelakuu: Erittäin hyvää teehen tai salaattiin. Punainen on yleensä syöpäsoluja
tuhoava.
Pellisperenna, kaunokainen: Syöpäsoluja tuhoava
Persilja: Edistää ruoan sulatusta. Edistää myös virtsan eritystä ja hikoilua. Kuu-
metta alentava. Ihotulehduksiin, kääreisiin, silmähauteeksi, maksasai-
rauksiin, keltatautiin. On hyvä myös reumatismiin ja selluliittiin.
Tuoreella persiljalla voi hangata ihoa torjumaan sääskejä. Sopii lapsille-
kin. Tuoretta persiljaa puristetaan sormien väli-ihottumaan ja muihinkin
ihottumiin.
Peruna: Raa'asta perunasta puristettu mehu on erinomainen lääke mahahaavalle.
Kuorineen keitettyjen perunoiden keittovesi auttaa mm. reumatismiin.
Suositellaan aamujuomaksi. Siinä olevat ainekset, mm. kalium ja magne-
sium muiden kivennäis- ja hivenaineiden ohella auttavat normalisoimaan
sairaiden solujen aineenvaihduntaa.
Syylän saa pois laittamalla sen päälle joka päivä raaka perunanviipale.
Puna-apila: Limaa irroittava, hengityselinten sairauksiin. Virtsan ja hien
eritystä lisäävä. Itse olen käyttänyt tätä yrttiä teenä.
Pikiöljyvesi: Kutinaan.
Pikkutalvio: Leukemiaan, sokeritautiin, (puoli lehteä päivässä tasapainottaa hy-
vin. Myös vanhuuden diabetekseen.
Piparjuuri: Ruoan sulatukseen. Poistaa hyvin kuona-aineita ja puhdistaa verta.
Antibiottinen, ei kuumenneta. Karkottaa tuholaisia, hyönteisiä ja juuri-
matoja.
Piparminttu: Virkistävä, vatsavaivoihin, yskänlääke ja hengitystievaivoihin. Älä
säilytä koskaan muovissa.
Porkkana: Paljon karoteenia. Voi pakastaa tai kuivata raastetta. Käytetään jäi-
senä suoraan ruokiin.
Pujo: Hieno mauste ja myös reumalääke.
Puna-apila: Puna-apila keitevesi puhdistaa paiseita. Puna-apilasta ja salviasta
keitetty vesi tuhoaa kaikki bakteerit. Esimerkiksi jos sairaaloissa käy-
tettäisiin tätä keitettä puhdistamiseen, sairaalabakteeri katoaisi.
Puna-apilan kukista ja vesiheinästä tehty keite auttaa märkiviin ihottu-
miin.
Punaherukka: Tästä marjasta valmistetun mehun sanotaan herättävän kuolleet-
kin.
Raidan kääpä: Poikien on syytä laittaa tätä kääpää taskuihinsa, niin tytöt
juoksee perässä.
Rakuuna: A - ja C vitamiinia. Vaihdevuosiyrtti. Yleiskuntoa kohottava. Tee rakuu-
naporkkanoita. Porkkanaraasteeseen rakuunaa, säilytä yön yli jääkaa-
pissa.
Rosmariini: Virkistävä.
Ruohosipuli: Puhdistaa ilmaa ulkona. Puhdistaa vuodessa maaperän. Älä käytä
puhdistukseen tarkoitettua ruohosipulia. Mehua itikoiden torjuntaan.
Ruohosipuli myös desinfioi, voi käyttää haavoihin. Ruohosipulia voi säi-
lyttää kylmäpuristetussa öljyssä. Näin voi säilyttää muitakin kasveja.
Ruttojuuri: Migreeniin, kipua tehokkaasti poistava. Itse olen saanut ruttojuurihau-
teesta todella nopean ja hyvän avun nyrjäyttäessäni pahoin nilkkani.
Kipu katosi pian ja nilkasta tuli täysin terve, vaikka ennuste oli ollut
huono ja leikkaus olisi ollut sen kuntoon saattamiseksi lääkärin mukaan
ainoa keino. Parantaa myös syöpää.
Rätvänä: Rätvänän punainen sisus on syöpälääke.
Salvia: Salvia on hyvää mm. kuumeeseen, verenvuotoihin, haavoihin. Salviasta
on sanonta: "Miksi annoitte miehen kuolla, vaikka puutarhassa kasvaa
salviaa"? Masennukseen, Vahva salviatee on hyvä syöpään. Salvia pois-
taa myös yöhikoilua, mikä on hyvä tietää, jos kärsii vaihdevuosista.
Salviasta on kuitenkin mainittava, ettei sitä saa käyttää suuria määriä,
tai pitkiä aikoja aina kerrallaan, sen voimakkaan lääkkeellisen
vaikutuksen vuoksi.
Yleensäkin on muistettava, ettei ole montakaan yrttiä, jota voi käyttää
pitkiä aikoja taukoja pitämättä. Nokkonen on eräs sellainen yrtti, jota
voi käyttää pidempiäkin aikoja turvallisesti.
Salvia voi estää myös hiusten lähtöä ja auttaa harmaantumiseen. Salvia
on kokonaan parantava ja tuhoaa bakteereita. Sormien väli-ihottumaan.
Salvia tummentaa hiuksia, on hyvä myös silmätulehdukseen.
Selleri: Sellerinsiementee tasoittaa happoemästasapainoa.
Sipuli: Kuusi tuoretta sipulia päivässä hävittää vesipöhön, virtsaneritys tulee
kuntoon ja muutkin vaivat katoavat.
Pumpulista ja sipulisoseesta tehdään pieni tamponi, joka laitetaan ne-
nään kolme kertaa päivässä nuhaan, flunssaan tai muihin hengitystie-
sairauksiin.
Sipulin puolikkaalla voi hieroa päänahkaa hiusten lähdön estämiseksi.
Kuuma sipulimaito tehoaa päänsärkyyn ja unettomuuteen.
Tervatippalääke: (kaikkiin sairauksiin)
1 litra vettä ja kourallinen pellavansiemeniä keitetään 5-10 mi-
nuuttia ja siivilöidään. Lisätään 10 tippaa mäntytervaa.
Sairastuessa otetaan tätä sekoitusta ensimmäisenä päivänä 10
tippaa, toisena päivänä 9 tippaa, kolmantena 8 tippaa ja niin edel-
leen. Kerrotaan tämän olevan todella tehokas lääke kaikkeen.
Tilli: Verenpainetautia sairastavan on syytä nauttia runsaasti tilliä ja
persiljaa
Timjami: Lisää ruokahalua. Yskään ja suuvedeksi. Uuta timjamia perusvoitee-
seen. Myös kehä -ja voikukkauute käy hyvin.
Vadelma: Marjat ovat hyviä sokeritautiin, ummetukseen, liikahappoisuuteen, reu-
maan ja munuaistautiin, jos on valkuaista virtsassa. Hyväksi myös
maksalle, kuumeeseen, hengitysteiden, suun ja virtsateiden tulehduk-
duksiin.
Kukat ja lehdet ovat yhtä terveellisiä. Kukkia, lehtiä ja versonpäitä ke-
rätään ennen kukkien puhkeamista ja kuivataan varjoisassa paikassa.
Valkoapila: Yleiskuntoa vahvistava. Antaa paljon voimaa. Olen käyttänyt teenä.
Valkoapilan ja lillukankukasta saa hyvin elinvoimaista teetä.
Vanamo: Venähdyksiin, niveltuppitulehduksiin.
Vanilja: Mielenkohottaja. Käytä aitoa SantaMaria tuotetta.
Vesiheinä: Ihottumiin. Kädet pyyhitään mehevällä vesiheinällä. Parhaita rohtoja
hengitysteiden sairauksiin veriyskää myöten. Hyvä munuais -ja rakko-
tulehduksissa, jopa peräpukamissa.
Keuhkotulehdukseen tuoretta mehua. Silputtu yrtti hauteena arpeuttaa
haavoja. Keitteellä hoidetaan silmän sarveiskalvon samentumista.
Runsaasti A- C- ja E- vitamiinia. Käytetään joko vasta puristettua me-
hua (teelusikallinen joka toinen tunti) tai uutetta 1 ruokalusikallinen
yrttiä lasilliseen kiehuvaa vettä, joka saa seistä peitettynä yli yön. Juo-
daan 1/4 lasi neljänä päivänä ennen ruokailu.
Tähän lisäilen vanhaa tietoa kasveista eri sairauksiin. Olen saanut näitä tietoja Suomen parhaimmistoon kuuluvalta kasveilla parantajalta, sekä eräältä jo pois siirtyneeltä kansanmieheltä, joka oli näitä jutellessamme jo melkoisen iäkäs. Hän ajeli yli 90 vuotiaana polkupyörällä siinä kuin nuoremmatkin.
En kehoita ketään kokeilemaan, mutta olen kokenut itseni onnekkaaksi saadessani tavata nämä henkilöt, joilta olen saanut tätä vanhaa tietoa.
Anemia: Nokkonen, sinimailanen.
Astma: On krooninen keuhkotulehdus. Isohirvenjuuri, leskenlehti, kangasajuruo-
ho eli timjami. Rohtovirmajuuri. Karpaloteetä voi ottaa kupin aamuin ja il-
loin. Fenkoli.
Diabetes: Pikkutalvio
Elimistö toimimaan: Ahomansikanlehti, koivu, kuisma pieninä määrinä, leskenleh-
den kukka ja lehti, lehti mahdollisimman myöhään syksyllä. Siankärsämö,
meiramit todella hyviä. Valkopeippi, väinönputki, mustaselja, purasruoho,
sarviapila, islanninjäkälä.
Epilepsia: Hermosto ei saa tarpeeksi sokereita. Mesiangervo on hyvä, siinä on
paljon sokereita epilektikoille. Myös sipulikeite, laventeli, rosmariini,
lehmuksenkukka ja hunaja.
Eturauhasvaivat: Haavanlehti ja kurpitsan siemenet.
Halvaus: Salvia-meirami-voikukka-nokkonen sekoituksella puhdistus ja lisäksi
mineraalisuolaa valkoisena jauheena. Saa vain Ruotsista. Myös syöpäpo-
tilaille. Kalanmaksaöljy, maraljuuri, kingsenjuuri, venäjänjuuri.
Hermojen vahvistukseen: Siankärsämö, valkopeippi, väinönputki,
laventeli, rosmariini, sitruunamelissa, valerianna, mäkimuisma,
lehtosinilatvan juuri, joka on erittäin hyvä ja jonka lehtiä voi käyttää
myös salaattiin.
Ientulehdus: Salvia, kellukanjuuri.
Kihti: Kalkkien ja mineraalien puute. Koivunlehti, nokkonen ja voikukka. Katajan
vuosikasvu varovasti nautittuna, kylpy katajavastalla saunassa.
Kihtiä voi parantaa myös omenaviinietikan, hunajan ja melassin sekoituk-
sella. Kihtiä sairastavan ei ole hyvä käyttää mitään alkoholia. Jos jostain
syystä on pakko ottaa alkoholia, niin viski on ainoa, jota voi hiukan käyt-
tää. Alkoholi ei sovi kihtiin. On elintasotauti.
Kurkkukipu: Kamomillasaunio hyvin vahvana, (oikean kamomillasaunion mykerö
on ontto) salvia, meirami, puna-apila, ruohosipuli kurlaukseen.
Kuukautiskivut: Poimulehti, siankärsämö, valkopeippi, kuisma.
Kuumeeseen ja nopeaan puhdistukseen: Katajanmarja, sininen marja enemmän
lääkitsevämpi. Lehmuksenkukka ja lehti. Purasruoho. Nopeaan puhdistuk-
seen, iisoppi, liperisalvia.
Leukemia: Vehnänorasmehu. Pikkutalvio.
Liikalihavuus: Koivu, mustikka, Alkuun kevätesikonlehti, fenkoli. Mustaselja ja
porkkanamehupaasto. Raakaa perunaa raastettuna, yön yli ehdottomasti
puhtaassa vedessä liotettuna. Perunavesi myös reumaan.
Liman irrotukseen: Orvokki, kevätesikko, jonka juuri paras. Isohirvenjuuri, imi-
kät, rohtoimikkä, valkotäpläimikät, rauniorohtoimikät.
Masennus: Laventeli-rosmariinitee. Myös Bachin kukkatipoista löytyy erinomai-
nen tuote masennukseen, eli Rescue Remedy. (Oma huomautus)
Migreeni: Reunuspäivänkakkaran 2 kukan terälehteä päivässä. Keltasauramo.
MS-tauti: Elävä ravinto (huomautus)
Munuaiskivet: Persiljan siemenet ja lehdet. (ei teenä)
Osteoporoosi: Nokkonen, lehtikaali, koivuntuhka.
Pahoinvointi: Siankärsämö, peltominttu.
Päänsärky: Pihlajanmarja, pieni pala pajunkuorta tai lehtiä. Kanerva, mesianger-
von kukka (myös migreeniin, vähintään 2 viikkoa kupillinen päivässä),
sitruunamelissa, timjami.
Rakkovaivat: Puolukanvarvut, aluksi pieninä määrinä koska voi aiheuttaa pään-
särkyä. Voikukka, koivu, keltamatara on oikein hyvä, mutta harvinainen.
Reuma: Hermostotauti. Seuraavaa teesekoitusta tulee ottaa 2 viikkoa 3 kkp päi-
vässä. Nokkonen, voikukka (sellainen kuin joulukuusi malliltaan), laven-
teli, hunaja, rosmariini. Erikseen vielä vehnänorasmehu.
Ripuli: Salvia, meirami, mustikka, kynteli, kellukanjuuri, pukinjuuri, rätvänä.
Ruoansulatus: Rosmariini, voikukka, nokkonen, fenkoli, väinönputki, mintut, sit-
ruunamelissa, siankärsämö, koiruoho eli mali hyvin varovasti, sillä on
tehokas mutta myrkyllinen.
Ruokahaluttomuus. Anis, siankärsämö, kumina.
Sapen ja maksan nopea puhdistus: 1 dl oliiviöljyä, siihen puolen sitruunan mehu.
Vatkataan hyvin sekaisin. Otetaan 2 rkl aamuisin tehokuurina 2 viikon ajan.
Sapen ja maksan puhdistukseen: Iso-ohdake ja maarianverijuuri (kardus maria),
vain kahden päivän kuuri. Uutteena 1 tippa päivässä.
Sappivaivat: Koivunlehti, voikukanjuuri, mintut.
Silmäsairaudet: Hauteena ja teenä. Kamomillasaunio, fenkoli, hyppysellinen sal-
viaa, 1 tl hunajaa, kiehautetaan puolessa litrassa vettä, jolla haudotaan
silmiä. (Boorivesi 2 vuotta säännöllisesti käytettynä parantaa lukunäön.
Haudotaan silmiä booriveteen kostutetulla pumpulitukolla minuutin verran
päivässä. (Haude silmäluomien alle, ei muuten tehoa) Booria saa myös
jauheena. Sitä sekoitetaan 2 grammaa 1 litraan keitettyä vettä.
Suolitulehdus: Kellukanjuuri, maahumala, nokkonen, karhunvatukkateestä nopea
apu. Koiruoho.
Suolisto ja koliikkivaivat: Kamomillasaunio, piparminttu, fenkoli, kumina, väinön-
putki, anis.
Suonenveto: On magnesiumin puute. Haude sianpuolukoista ja mustikasta auttaa.
Suonikohjut: Siankärsämö, rohtoraunioyrtti, valkopeippi.
Tulehdukset: Monet tulehdukset, mm. kurkkukipu rauhoittuvat seuraavalla sekoi-
tuksella: Omenaviinietikkaa 1-2 tl lasilliseen lämmintä vettä. Lisätään pari
teelusikallista hunajaa, melkoinen ripaus kurkumaa ja cayennepippuria.
Juomaa otetaan useita kertoja päivässä, kunnes tulehdus tai flunssa hel-
pottavat. Ainakin itse olen tällä sekoituksella parantanut alkavat flunssat
heti alkuunsa.
Kurkkukipuun voi käyttää seuraavaa sekoitusta kurlausvetenä:
3 dl omenaviinietikkaa, 1,4 dl hunajaa, 30 gr salviaa, 15 gr niittyhumalaa.
Kuumenna omenaviinietikka, vesi, salvia ja niityhumala lähelle kiehuma-
pistettä. Älä käytä alumiiniastiaa. Anna seoksen jäähtyä hitaasti. Siivilöi
vuorokauden kuluttua. Lisää hunaja. Lisää tätä sekpoitusta puoleen lasil-
liseen vettä ja kurlaa.
Ummetus: Pellavansiemen, kevätesikko, peltokorte, joka on hyvä myös jalkakyl-
pyihin, sisältää runsaasti piitä. Laitetaan yksi kourallinen 1 litraan vettä.
Fenkoli, koiruoho.
Unettomuus: Laventeli, humala, kanervankukka, sitruunamelissa.
Vatsahaavat: Kamomillasaunio, pellavansiemen, kattomehitähti. Pellavansieme-
net liotetaan kylmässä vedessä.
Vaihdevuodet: Peltokorte, kuisma, siankärsämö, poimulehti.
Venähdykset: Vanamo, ruttojuuri.
Verenkiertohäiriö: Laventeli, rosmariinivoide, myös teenä ja jalkakylpynä. Voi-
kukka.
Verenpaine: Rosmariini (matala).
Verisuonet: Kalkkeutuneet. Voikukka, karhunlaukka, varsinkin lehdet, rohtome-
sikkä, peltokorte, valkosipuli.
Vilustuminen: Kamomillasaunio, mesiangervo, lehmuksenkukkatee, mustaherukka
Virtsan erityksen lisääminen: Rosmariini, katajanmarja, (jota ei käytetä paljon)
laventeli, koivu, karhunvatukkatee.
Yskä: Pikkutalvio, timjami, männyn ja kuusen kerkät, islanninjäkälä, josta kaa-
detaan aina enssimmäinen vesi pois.
Jos podet lievää yskää, kannattaa nauttia kaksinkertainen annos omena-
viinietikkaa lasilliseen vettä sekoitettuna. (n. 2 tl) Nielaise hitaasti muu-
tamia siemauksia kun tunnet yskän olevan pahenemaan päin. Tämä lie-
vittää.
Yskää rauhoittava: Anis, sitruunanmehu makeutettuna hunajalla. Sipuli, lesken-
lehti, pukinjuuri, tuoksuorvokki. Tehokas avaaja on seuraava sekoitus.
Siankärsämöä ja mustaseljaa, molempia haudutetaan saman verran.
Tehokas yskänlääke: 1 tl cayennepippuria lisätään 2 dl kiehuvaa vettä
ja haudutetaan 10 minuuttia. Tätä lisätään 1 rkl kahvikupilliseen kuumaa
vettä.
Tähän osioon vielä harvinainen käärmesalvan ohje. Olen valmistanut sitä kerran itsekin erään tuttavani tuodessa minulle käärmeen rasvaa.
Käärmesalvaa käytetään vain ulkoisesti, mm. seuraaviin vaivoihin:
Reumaattisiin kipuihin, kihtiin, kovettumiin, psoriakseen, ihottumiin, ruusuun, jalkasieneen, särkyihin ym.
Käärmesalvan valmistus:
Erioil voidetta 1 purkki. Mentholöljyä ja 5-6 tippaa Koskenkorvaa, joka vatkataan tipoittain sekaan. Käärmeen rasvaa, joka on otettu keväällä ennen käen kukunnan päättymistä, sulatetaan kattilassa mieluimmin ulkosalla, koska se haisee todella pahalta, (kokemusta on). Sulatettu käärmeen rasva vatkataan muiden aineiden joukkoon. Pidä rasvaa jääkaapissa muutamia vuorokausia ennen käyttöä. Säilytä jääkaapissa tiiviisti suljetussa purkissa. (Alkoholi ei tee hyvää iholle, mutta rasvan säilyvyys paranee sen avulla.)
Tässä vielä muutamia jo pois menneen kansanmiehen hauskoja ohjeita elämää varten. Mielenkiintoisia neuvoja, uskoo tai ei!
Energiaa lisää: Läpsäytä kämmeniä polviin 5-7 kertaa. Älä yli kymmentä kertaa, saatat nukahtaa.
Energiaa pois: Läpsäytä käsiäsi 5 kertaa ristiin ylärinnalla. Jos esimerkiksi et saa unta, tämä neuvo voi auttaa nukahtamaan liian energian poistuessa.
Pilvienergia: Käske voimakkaasti ajatellen pientä pilveä tulemaan alas. Energia pysyy luonasi 50 tuntia. Voit myös lähettää sen pois samoin käskemällä. Jos omaat kyvyn käskeä pilvi alas energiaksesi huomaat, kuinka pieni pilvi katoaa taivaalta sitä kiinteästi katsomalla ja voimakkaalla tahdolla. Älä koskaan käske liian suurta pilveä, sillä se voi viedä energiaasi. Huomaat sen siitä, kun kyseinen pilvi alkaa suureta. Pilvienergiaa ei saa käyttää kuin vaan hyvään tarkoitukseen. On syytä muistaa myös se, kuinka pilvi yrittää karkuun. Jos näin käy, piirrä sen ympärille mielessäsi ympyrä, jonka sisäpuolelle sen suljet. Pilvi ei pääse nyt karkuun.
Kaivon katsominen: (Tämä kansanmies oli todella hyvä kaivonkatsoja, luennoitsija ym.) Useamman vesisuonen risteyspaikan tietää siitä, kun paikassa kasvaa puuryhmä, (esim. pihlajia). Voit valita kaksihaaraisen pajun oksan, jonka otat käsiisi puun haarukoiden päästä. Pidä lujasti kiinni oksista ja kulje paikalla, jossa ajattelet kenties olevan kaivon tai lähteen paikan. Puu taipuu maata kohti siinä paikassa aivan kuin väkisin, jossa vesisuoni sijaitsee. Toivon kertoneeni asian tarpeeksi selkeästi.
Puun energia: Halatessasi puuta, puu jää ilman energiaa sinun saadessasi puun energian. Vaikutus 50 tuntia. Koivun oksan aivan pieni, uloin silmu sisältää valtavasti energiaa.
Radonkaasu: Huonekasveista juovalilja poistaa radonia.
Parantaminen: Vedä käsiäsi parannettavan kehosta hieman irrallaan päästä alaspäin ja heitä sairaus menemään.
Jatkan aiheesta kun ehdin!
http://www.youtube.com/watch?v=SksSciAdbc0